|
|
KAS-Telineet on perheyritys, jolla on takana vankka 30 vuoden kokemus rakennusteline alalta. Olemme kasvuhakuinen yhtiö, jonka toimintaan mukaan tullut Juuri Rahasto Ky mahdollistaa meille vakaan taloudellisen pohjan ja resurssien merkittävän kasvun tulevien vuosien aikana. Toimintamme ulottuu läpi Suomen, pääpaino kuitenkin pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa. Pääkonttorimme sijaitsee Kaskisissa, Pohjanmaalla. Sieltä kumpuaa myös yrittäjä- ja palveluhenkisyytemme. Hyvä asiakaspalvelukokemus on meille elintärkeä ja toimintamme kulmakivi. Pyrimme aina siihen, että palvelumme on kasvollista ja että asiakkaalla on henkilökohtainen yhteyshenkilö projektin alusta loppuun. Toteutamme projektit pääosin oman henkilökuntamme voimin. Se luo luotettavuutta ja opimme samalla tuntemaan asiakkaan tarpeet ja toimintatavat. Pitkäjänteinen yhteistyö mahdollistaa myös turvallisuuden kehittämisen työmailla ensiluokkaiseksi. |
rakennustelineratkaisut monenlaisiin kohteisiin kokonaistoimituksina. |
|
Rakennustelineet ovat helposti ja turvallisesti koottavissa, siirrettävissä ja säädettävissä. Rakennustelineitä on eri malleja lähtien suurista rakennustelineistä pieniin haastavissa paikoissa käytettäviin rakennustelineisiin kuten rappukäytävään. Rakennustelineet sopivat erityisen hyvin kerrostalojen julkisivuille. Rakennustelineiden turvallisuus on huippuluokkaa. Rakennustelineiden portaita pitkin voi helposti kävellä kerroksesta toiseen työkalut kädessä. Lisäksi rakennustelineissä on potkulaudat. Rakennustelineiden kokoaminen on nopeaa ja helppoa. Toimitamme telineitä kerrostaloille, julkisivuille ja muille korkeille taloille. Telineillämme pästään turvallisesti jopa 70 metrin korkeuteen. Toimitamme tarvittaessa myös sääsuojat telineille. Ota yhteyttä ja kysy lisää rakennustelineistämme. |
suunnitelmasi runko. |
|
Sääsuojan ansiosta töitä voidaan tehdä kesät ja talvet. Sääsuoja suojaa kylmyydeltä, tuulelta, sateelta ja lumelta. Sääsuoja voidaan asentaa minkä tahansa telineen ympärille niin että työskentelypinta (esim rappaus ja muu saneeraus) pysyy lämpimänä. Sääsuoja on erityisen suosittu kerrostalojen ja muiden isompien rakennuksien saneerausten yhteydessä. Sääsuojan ansiosta rakenteiden kosteusongelmat vältetään helposti. Sääsuojan saa myös katoille, jolloin sääsuoja rakennetaan alumiiniristikosta koottavan väliaikaisen kattorakenteen päälle. Pidä huolta työmaastasi – kysy lisää sääsuojistamme. |
|
|
Pilvipalveluratkaisumme tuo telineet ja niiden hallinnan kätesi ulottuville. Suunnittelemme työkohteesi toimialallemme uudenlaista 3D mallinnusta hyödyntäen, huomioon ottaen turvallisuusvaatimukset sekä kohteen erikoisvaatimukset. Suunnittelulla varmistetaan myös kaluston oikea toimitusmäärä. Projektin suunnitelma tehdään, ennen kuin varsinainen työ aloitetaan. 3D mallinnuksemme on integroitavissa tuotannonohjausprosesseihinne, joka lisää tuotannon varmuutta, helppoutta ja tehokkuutta. Näin saadaan juuri oikeanlainen ratkaisu oikeaan paikkaan. Oikea ratkaisu helpottaa myös merkittävästi kommunikointia rakennustyömaalla sen eri vaiheessa eri toimijoiden kesken. Kun tehdään kerralla oikein, säästetään aikaa, rahaa ja hermoja. Telinesuunnittelun ja hallinnan tulevaisuus on täällä. Oletko valmis? |
|
|
Henkilö –ja tavarahissit
Henkilö –ja tavarahissit
Hissin avulla rakennusmateriaalit ja työntekijät liikkuvat vaivattomasti. Hissi ei pelkästään tehosta työmaan toimintaa, vaan lisää myös turvallisuutta huomattavasti.
Mastolava
Mastolava
Mastolava on erittäin tehokas lisä telineiden rinnalle erityisesti, kun kyseessä ovat laajat ja korkeat kohteet. Lavamallista riippuen, korikuorma voi olla suurimmillaan jopa 3000 kg.
Valaistus
Valaistus
Hyvä työmaavalaistus luo turvallisen työympäristön. Sähkönkulutukseltaan pienet LED-valaisimet asennetaan helposti telineiden ja sääsuojien asennuksen yhteydessä.
Teltat
Teltat
Meiltä myös väliaikaiset varastoteltat. Talviaikaan teltta voidaan myös lämmittää, jolloin mahdollisten kosteusongelmien riskit pienenevät huomattavasti. |
|
|
Työnjohtajia
Telineasentajia
|
|
|
Telineiden turvallisuusohje Telineen asennusohje Telineen ja Sääsuojan tarkastuspöytäkirja Sääsuojan asennusohje TK Konevuokraus ehdot KAS-esite KAS-Telineet Oy - Tietosuojaseloste - asiakas- ja toimeksiantorekisteri Kas-Telineet Oy - Vastuullisuus |